Tekstit

Näytetään tunnisteella lifestyle merkityt tekstit.

All pink

Kuva
Tuntuu, että aika menee vaan entistä kovemmalla vauhdilla eteenpäin. Viimeiset ylioppilaskokeet ovat perjantaina ja tänään postista tulivat valmennuskurssin infolappuset. Sää on viime päivinä ollut lähes täydellinen, mutta valitettavasti olen flunssan takia päässyt ihailemaan sitä vain ikkunasta. Se ei kuitenkaan ole onnistunut pilaamaan fiilistäni - kevät taitaa olla täällä  ❤ The Body Shop ❤ Meikkipuolella kevät on näkynyt kevyempänä meikkipohjana ja vaaleanpunaisten sävyjen valloituksena, S ain poikaystävältäni kuukausipäivänämme lahjaksi tämän täydellisen ihonhoitosetin The Body Shopilta. Niin tuoksu kuin väri on täydellinen kevääseen - raikas, mutta tyttömäinen. ❤  Mansikka! Suosikkini on tehnyt paluun ruokavaliooni talven jäljiltä. En juurikaan suosi ulkomaisten tuoreiden mansikoiden ostamista, joten toistaiseksi olen käyttänyt kotimaisia pakastemarjoja. Ne kuitenkin soveltuvat hyvin käyttööni smoothien ja banaanimansikka-jäätelön tekemiseen....

whats going on // graduation photos

Kuva
 Pitkästä aikaa näpyttelin itseni kirjautuneeksi Bloggeriin. Viimeisin postaus on tehty huhtikuussa. Kaksi kuukautta, niin monta muutosta. En edes tiedä mistä alottaisin, tai alottaisinko mistään. Blogi on monesti käynyt mielessä, mutta myönnän, että kaikki muu on mennyt sen edelle. Vaikka kuinka monesti olen täälläkin lupaillut aloittavani aktiivisen postaamisen ja oikeasti panostavani postauksien julkaisemiseen säännöllisesti, minun on kai pakko todeta sama asia kuin mitä olen tänäkin keväänä monesti todennut - aina ei pysty siihen mitä haluaa. Tiedän, että haluan jatkaa blogin pitämistä. Postaustahti vain todennäköisesti tulee olemaan säännöllisen epäsäännöllinen. Toisaalta, voi olla että nyt saatuani neljän vuoden urakan (aka lukion) pois jaloistani, myös energiaa riittää enemmän bloggailulle . En tässä vaiheessa halua sanoa mitään varmaksi, sillä olen oppinut, etteivät suurimmatkaan päätökset aina kestä viikkoa pidempään. Mitä ikinä teenkin, haluan, ...

Tallinna photo diary

Kuva
Reissu alkoi aamutuimaan laivaan nousemisella. Matkustimme tällä kertaa Silja Linen Tallink Starilla. Mielipiteeni laivasta ei ole kummoinen, tykkään enemmän Eckerö Linestä. Laivalla oli kuitenkin hyvin istumapaikkoja jopa ravintoloiden puolella, mistä annan plussaa. Kuvassa näkyy ihanan kesäinen drinkki, joka oli ihan yhtä herkullinen kuin miltä näytti! Yövyimme Tallink City Hotellissa, joka on aivan Viru Keskuksen kyljessä. Sijainniltaan hotelli olikin loistava, sillä siitä käveli nopeasti esim. Rotermann-kauppakeskukseen (Bershka, Pull & Bear...) sekä Vanhaan kaupunkiin. Hotelli oli viihtyisä, tosin siisteydeltään se olisi vaatinut vähän parantelua. Tykkäsin kuitenkin hotellista kokonaisuudessaan, ja täällä nautin yhden parhaimmista hotelliaamupaloista ikinä! Bonaparte Delissä on asioitava aina kun käy Tallinnassa. Täältä saa täydellisyyttä hipovia Macaroons-leivoksia ystävällisen palvelun kera. Sijainniltaan pieni putiikki on ehkä hieman hankala (P...

asuntomessut 2018 Vantaa

Kuva
Suosikkejani tämän talven asuntomessuilta, jotka pidettiin Vantaan Kivistössä. En yleensä käy kyseisillä messuilla, vaikka sisustaminen kovasti kiinnostaakin. Tänä vuonna tein kuitenkin poikkeuksen, sillä muutto on tulossa ja ideoita varsinkin säilytykseen kaivattiin. Kuvassa suosikkejani asunnoista - vaaleaa ja klassista, siitä tykkään. Mukaan messuosastoilta tarttui eräs valokuvakehys, jota olenkin etsinyt jo pidemmän aikaa. Siitä kuvaa sitten, kun olen saanut paikat kuntoon ja asettunut uuteen kotiini ♥ Bloggailu on jäänyt kesällä vähäiseksi parista syystä: 1) En ole yhtään tyytyväinen kuviin, joten en niitä julkaise. 2) Netti ei suostu yhteistyöhön :D Nyt ollaan kuitenkin jo paremmissa asemissa, joten toivottavasti postailu saadaan taas käyntiin :)